Nähtävyydet

Österäng

Bönehusetista jatkamme matkaamme itään, tietä pitkin alas Utön isoimmalle niitylle, Österängille. Niitty oli aikanaan meren lahti ja vielä nykyäänkin sen pohjoisimmat osat ovat usein veden peittämät.

Vielä muutama vuosikymmen sitten niittyä käytettiin niitto- ja laidunmaana.

Vanhoissa kuvissa näkyy aivan toisenlainen maisema: Österäng on hyvin hoidettu ja siellä laiduntavat lehmät. Niityllä oli jopa kolme heinälatoa. Paikoin ovat näkyvissä vielä matalat ojat, jotka ovat nyt kasvamassa umpeen. Paikannimet kertovat vielä niistä ajoista, jolloin Utössä ei ollut vakituista asutusta, ja jurmolaiset kävivät niittämässä heinää karjalleen Utössä. Niitylle johtavan tien varressa on Grutmålsberget, jossa jurmolaiset söivät aamupalansa, ja Aftonmålsuddenin niemessä jurmolaiset valmistivat iltaruokansa ennen kotisaarelleen paluuta. Niitty raivattin katajista EU-projektin puitteissa 2000-luvun puolivälissa.

Varusmiesten ja kylän nuorten käyttämää pelikenttää reunustaa kiinnostava puolikaaren muotoinen kivimuodostelma. Se on viimeinen osa kolmatta Salpausselkää, joka näkyy mahtavampana Jurmossa.

Keväisin ja syksyisin niityllä käy paljon ornitologeja. Lintujen muuttoaikaan Utö on lintuharrastajien paratiisi, jonne he saapuvat vuosi vuodelta yhä uudelleen harrastuksensa pariin. Joskus Utössä tehdään harvinaisia lintuhavaintoja ja ”bongarit” tulevat sinne kauempaakin.