Nähtävyydet

Stenhuset

Kiertokävelymme on päättynyt ja palaamme Utön kotiseutumuseoon, joka on entisessä majakanvartijoiden asunnossa, Stenhusetissa. Kertokävelyn aikana olemme jo saaneet paljon tietoa Utön historiasta, mutta kattavamman kuvan saamme tutustumalla museon näyttelyyn.

Utön erityispiirteet virkamiesyhteisönä kaukana ulkomerellä käyvät ilmi kotiseutumuseon näyttelystä, joka kertoo luotsien, majakanvartijoiden ja sotilaiden tarinaa. Utön elämä on luonnollisesti paljon muutakin kuin virkamiesten toimintaa, siksi näyttely valottaa myös utöläisten naisten roolia yhteisössä, sosiaalista elämää, kertoo kalastuksesta ja metsästyksestä, jotka olivat osa Utön kylän, kuten muidenkin saaristokylien elämää.

Stenhuset rakennettiin vuonna 1753 yhtä aikaa ensimmäisen majakan kanssa ja rakennus onkin Utön vanhin. Taloa käytettiin majakanvartijoiden virka-asuntona aina 1860-luvulle, jolloin rakennuksen tulisijat purettiin. Majakanvartijat olivat silloin jo pääosin siirtyneet asumaan vastapäätä olevaan taloon, joka on 1840-luvulta. Stenhuset oli sittemmin varastona, puuliiterinä ja verstaana aina 1990-luvulle saakka, jolloin talo otettiin museokäyttöön. Merenkulkulaitos teetti rakennuksessa peruskorjauksen ja vuokrasi sen Utö hembygdsförening rf:lle, joka avasi 27.7.1991 tiloissa Utön kotiseutumuseon näyttelyn.