Nähtävyydet

Koulu

Kun katsomme Adolf Öhmansilta pohjoiseen Enskärin (aikaisemmin erillinen saari, joka maankohoamisen myötä on muuttunut niemeksi) suuntaan, näemme paikallisen peruskoulun ala-asteen. Utöhön perustettiin Korppoon ensimmäinen kansakoulu vuonna 1884. Syy siihen, miksi juuri Utö sai ensimmäisenä kansakoulun, oli se, että luotseilta edellytettiin jo 1800-luvun lopussa luku- ja kirjoitustaitoa. Jotta voitiin varmistaa luotsin ammatin siirtyminen sukupolvelta toiselle, utöläiset perustivat yhdessä jurmolaisten kanssa oman koulunsa.

Koulu on nykyisin suomenkielinen. Koulussa oli vuonna 2006 9 oppilasta ja 2007 saarella on yhteensä 13 koululaista. Koulu symbolisoi menneisyyttä ja jatkuvuutta, mutta koulun alapuolella oleva uusi rakennus on merkkinä nykypäivästä, sillä rakennuksessa sijaitsee laajakaistayhteyden optisen kaapelin vahvistusasema. Kaapeli on vedetty Ruotsista Suomeen. Utön koululla on nyt kaapeliyhteys, joka on yksi Suomen nopeimmista ja uudenaikaisimmista.